lauantaina 10. lokakuuta 2009

Huipun kautta pohjamutiin

Agikisat, Lappeenranta 10.10.2009

WAUDE WAU! Voittonolla tulla pärähti ekassa kisassa tänään!! Meno oli kuulemma todella sujuvan näköistä. Kepeiltä meinas Vito jättää tokan välin menemättä, mut onneks sain pelastettua tilanteen. Ekalta radalta siis tuloksena -2.99. Jos en väärin muista niin ekassa kisassa tuli vain 2 nollatulosta. Palkintopallillekin unohdettiin mennä, kun oltiin Viton kanssa silloin lenkillä.. Mut saatiinpahan eka merkintä kilpailukirjaan vihdoin ja viimein.

Tokalla radalla Vito päättikin sit palauttaa miut kunnolla takaisin maanpinnalle. Jostain ihmeestä se sai muutama minuutti ennen radalle menoa jonkun hyvä hajun nenäänsä. Se vaan haisteli, haisteli ja haisteli maata. Yritin ottaa sen kanssa harkkaesteenä ollutta A:takin, mut Vito haisteli koko ylösmenon, jäi huipulle haistelemaan lisää ja haisteli vielä koko alastulonkin. Radalle mennessä en saanut sitä edes nostamaan päätä maasta ylös. Muutama este päästiin niin, että esteiden välissä Vito vaan haisteli.. Keppejä yritin pari kertaa, mutta kun ei tuo sitä nenäänsä saanut maasta ylös totesin, että eiköhän se ollut siinä, joten nappasin koiran kainaloon ja vein sen autoon. Ainakin nauratettiin yleisöä, kuuluttaja nimittäin kuulutti ennen rataa, että "seuraavana vuorossa edellisen kisan voittajat.."

Kolmannen radan (hyppäri) alussa Vito tuntui taas suhteellisen omalta itseltään. Tosin kun jätin sen lähtöön alkoi taas haistelu.. Ilmeisesti haistelun takia Vito tuli tokan hypyn ohi ja meinasi mennä ennen aikojaan putkeen. Onneksi sain kutsuttua sen vielä takasin, mutta aikaa paloi. Sai hypyn korjattua ja sen jälkeen alkoi Vitolta taas löytyä vauhtia. Loppu rata menikin taas todella hyvin, mitä nyt ohjaaja unohti yhdessä vaiheessa radan. Onneksi selvitimme kohdan ilman virheitä. Maalissa tuloksena oli 5 ratavirhettä sekä 10 ja risat yliaikaa. Sijoitus taisi olla 6. tai 7. Tosiaan suurin osa ajasta paloi tuohon tokan esteen korjaamiseen sekä siihen et mie mietin että mikäs se seuraava este olikaan..

Muta kaiken kaikkiaan aivan mahtava fiilis!

Kiteytettynä päivänkulku oli siis "Huipun kautta pohjamutiin, josta onneksi nousimme taas hieman ylöspäin."

lauantaina 5. syyskuuta 2009

Taas kisaamassa, tällä kertaa Ruokolahdella

Käytiin tänään kisaamassa pari starttia Ruokolahdella Annen ja Rätin kanssa. Tuomarina oli Jan Vesalehto sekä ykkösillä että kakkosilla.

Ekalle radalle mentäessä pidin taas Vitoa mukanani radanlaidalla mahdollisimman paljon, rataantutustuessa Anne piteli Vitoa ja näin mentiinkin lähtöalueelle todella rauhallisin mielin. Lähdössä Vito jostain syystä pudotti ensimmäisen riman, josta siis jo heti alkuun vitonen. Tokan hypyn jälkeen Vito meinasi lähteä A:lle keinun sijaan, mutta sain korjattua aika nopeasti. Keinulta putkeen, jonka jälkeen hyppy ja A:lle. A:n päällä oli jotain todella mielenkiintoista hajua, jota Vito jäi haistelemaan jopa pariksi sekunniksi ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Hyppy, hyppy, valssi, hyppy ja kepit, jonka aloituksen kiellon otan täysin omaan piikkiin, työnsin nimittäin Viton ihan suoraan väärälle puolelle. Kepit jatkettin hienosti loppuu ilman virheitä. Hyppy, mutta Vito meinasikin käydä ensin suorittamassa hypyn vieressä olleen putken, juuri ja juuri sain huudettua Viton takaisin. Huh! Käännös 90 astetta ja hyppy, josta mentiin mutkaputken "väärään päähän". Tässä meillä meinasi Viton kanssa tulla hieman ymmärrys ongelmia. Sain Viton hienosti käännettyä hieman pois päin tyrkyllä olleesta päästä, mutta sitten Vito luuli, että käskytän vieressä olleelle puomille, eikä meinannut millään uskoa, että nyt sinne putkeen saakin mennä. :D Ei kuitenkaan tullut kieltoa. Putkesta puomille, jonka alastulon Vito roiskasi. Lopuksi vielä pituus ja viimeinen hyppy.

Meno oli todella mukavan oloista, eikä Vito räyhännyt kuin kepeillä hieman. Tosi hyvä fiilis jäi. Yliaikaa tuli 4.50s (ia 44s) eli tulos 19.50.

Tokan rataantutustumisen aikana kuuluttivat ekan radan sijoitukset ja todella suurena yllätyksenä Vito olikin kisan 3. Jälkeen päin kävin katsomassa, että Vito oli kaikista mini1 tuloksen saaneista nopein...

Tokalle radalle mentäessä meitä ennen oleva koira päätti olla hyppäämättä ohjaajan suostutteluista huolimatta ensimmäistä estettä ja loppujen lopuksi karata radalta valmistautuvien sekaan. Noh, Vitolta taisi mennä hieman pasmat taas sekaisin ja räyhääminen alkoi. Ennen tätä oli siis taas hyvinkin rauhallinen..

Hyppy, räksyti räksyti juoksentelua -> kielto, hyppy, räksyti räksyti, hyppy. Keppien aloitus oikein, mutta keskellä ei taas enää malttanut räksytykseltään pujotella, eli vitonen. 180 astetta ympäri ja keinu, seuraavasta hypystä taas ohi, kun räksytti. Matka jatkuu A:lle, hyppy, mutkaputki, 180 astetta käännös ja taas tuli ohi hypystä. Loppu oli samanlainen kuin ekalla radalla eli hyppy, putken "väärä pää", puomi, pituus ja hyppy. Nyt tuo kuvio meni paljon sujuvammin kuin ekalla radalla, eikä edes roiskassut puomin alastuloa, mutta tuloksena kuitenkin siis se hylky kolmesta kiellosta.

Tästäkin radasta jäi loppujen lopuksi ihan hyvä fiilis niiltä osin kun Vito jaksoi kuunnella minne mennään.

Huomenna olisikin sitten vuorossa PiirM-joukkuekisat tuolla Ruokolahdella. Saas nähdä kuin käy! :D

torstaina 3. syyskuuta 2009

Epäviralliset agikisat

Käytiin tänään koirien kanssa epiksissä. Veakin pääsi ekaa kertaa mukaan, kun treenit on viime aikoina mennyt aikas hienosti ja hienostihan nuo epiksetkin meni.. Nolla rata, tosin yliaikaa oli 10.52 (ia oli 40s) eli ei kyllä olla mitään ihan suuren suurta vauhtia pidetty. Vea kyllä näytti nauttivan ja kuitenkin juoksi koko ajan. Tästä se sitten lähtee! :)

Ja Vito.... Puuh! Hylky kolmannelta esteeltä, kun kävi kurkkaamassa putkeen, mikä oli siihen kohtaan vielä umpikulmassa, mut sinne se kuitenkin tiensä löysi. Jatkuva räyhäys ja huuto, tais ottaa aika koville, et neitikin oli mukana ja pääs mamman kanssa radalle ennen Vitoa.. Nyt en edes voinut rauhoitella Vitoa pitämällä sitä mukana ennen rataa, kun miulla oli talkoovuoro.

Ennen kisoja kävimme vähän treenailemassa sisällä ja silloinkin Vea pääsi ennen Vitoa, normaalisti Vito on ihan hiljaa seinässä kiinni, kun treenataan, vaikka mie menisin toisen koiran kanssa, mut ei todellakaan ollu nyt hiljaa.. Eli pitää varmaan enemmän käydä itekseen treenailemassa sillee et on molemmat koirat mukana, et Vitokin tottuis siihen et mie meen välillä Vean kanssa..

Kaiken Viton häsellyksen jälkeen jäi kuitenkin onneks ihan hyvä mieli, kun tuo Vea meni niin mahtavasti. Oli muuten minimöllien 5. :)

keskiviikkona 2. syyskuuta 2009

Näyttelyt ja agiliitoa Kouvolassa

Käytiin Viton kanssa kanssa kahden vuoden tauon jälkeen näyttelyssä. Tuomarina oli Pirjo Hjelm ja paikkana siis Kouvolan ravirata.

Viton arvostelu oli seuraavanlainen:

"Kookas, hyvin urosmainen. Vankka urosmainen pää. Hyvä purenta, silmät & korvat. Kaunis pitkä kaula. Hyvä ylälinja. Vahva luusto. Riittävästi kulmautunut edestä, takaosa voisi olla paremmin kulmautunut. Hieman tehottomat liikkeet. Kaunis karkea turkki."

Vito sai EH:n ja oli avoimien 1. Avoimessa oli Viton lisäksi myös toinen uros.

Ihan supertyytyväinen oon kyllä taas jätkään ja arvostelukin on ihan todenmukainen.

Eli eiköhän meidät nähdä vielä myöhemminkin näyttelyissä Viton kanssa! :D

Tässä vielä pari kuvaa Vitosta..

Herra pehkopöksy
Photobucket

Seisomista
Photobucket


AGILITY KOUVOLA 29.8.2009

Käytiin myös kisailemassa kahden startin verran Kouvolassa.

Ennen ekaa rataa otettiin Viton kanssa harkkaesteitä (puomi, hyppyjä ja kepit) ja Vito menikin ihan unelmana niillä. Pysähty kontaktille, haki kepit suht itsenäisesti ja pujotteli loppuun asti. No, vein sitten Viton autoon rataantutustumisen ajaksi. Rata (hyppäri) vaikutti oikein kivalle, lyhyt (125m) eikä mitään pahoja ansoja. Ihanneaika oli 37s.

Hain sitten Viton autosta ja jumakauta millasilla kierroksilla se oli.. puuh! Meidän lähtövuoro oli kolmantena, tosin miulle ilmoitettiin, kun eka oli puolessa välissä et toka onkin pois ja meidän vuoro on seuraavana, eli hieman kiirehän siinä tuli.

Eka rata oli aikamoinen kaaos. Vito tosiaan oli niin kierroksilla, ettei sitä oikein kiinnostanut mitä mie siellä koitin ohjata. Kolmannelta hypyltä tulikin sitten hylky, kun Vito hyppäs väärään suuntaan. Sen jälkeen tais tulla viellä muutama hylky lisääkin.. Ekan radan jälkeen sitten tajusi taas lisää asioita. Se ei ainoastaan oo ongelma et mie jännitän, vaan myös Vito jännittää. Nimittäin nyt en kyllä myönnä jännittäneeni sen ihmeemmin, mutta Vito kuitenkin pälyili ympärilleen jonkin verran. Eli ite uskoisin että Vito osittain pyrkii suojaamaan selustansa muilta uhkaavilta asioilta. Se ei tunne ehkä oloaan täysin varmaksi vieraassa paikassa vieraalla radalla vieraiden koirien ympäröimänä. Ja mitä enemmän Vito käy kierroksilla sitä enemmän ympärillä olevat asiat vaikuttavat uhkaavilta.

No, taas pikku kokeilua päälle. Otin Viton kentälle mukaan enkä pitänytkään sitä väliaikana käytännössä ollenkaan boksissa. Kuljin sen kanssa ympäriinsä liioitellun rauhallisin eleiden kera. Kielsin kyllä napakasta EI! korottamatta kuitenkaan ääntäni, jos se yritti käydä pärisemään vieralle koirille. Lisäksi istuskelin sen kanssa radan läheisyydessä (reilu välimatka rata-alueeseen) silitellen sitä rauhottavasti ja palkkaamalla aina silloin tällöin. Pikku hiljaa Vito alkoi rauhoittumaan ja loppuksi makoili jo ihan rauhallisena eikä pälyillyt ympärilleen. Myös rataantutustumisen ajaksi annoin Viton kaverille, joka odotteli Viton kanssa ihan rata-alueen vieressä niin, että Vito näki koko ajan minut. Välillä kutsuin Vitoa,varsinkin jos se oli kadottanut minut silmistään. Vito pysyi koko rataantutustumisenkin rauhallisena eikä ollut räyhännyt yhdellekään lähellä olevista / ohimenevistä koirista.

Tälläkin radalla lähdimme tokana. Vito jäi rauhallisemmin lähtöalueelle, tosin edelleen piti muutaman kerran vilkaista taakse, ettei kukaan tule päälle. Radalla otin superrennosti, en kertaakaan korottanut ääntä vaan ohjasin Vitoa kuin "pikkufifejä" ohjataan, hirmu kehuja ja "piipittämällä" etenimme todella upeasti! Kepeiltä tuli valitettavasti kielto ja vitonen ja jouduinkin useampaan otteeseen korjaamaan keppien keskellä, joten aikaa paloi.. Tästäkin tuli mieleen, että todennäköisesti Vito kuitenkin joutuun niin paljon keskittymään kepeillä, jolloin selusta on turvaton eikä sen takia malta tehdä keppejä kunnolla, koska kuitenkin treeneissä tulee enää harvemmin virheitä. Loppu rata meni myös virheittä! Pari rumannäköistä ohjausmokaa radalla tuli, toinen oli liian myöhäinen takaaleikkaus ja toinen oli ruma valssi, mutta kummastakaan ei onneksi virheitä tullut.

Eli tulos oli 10 ja yliaikaa hieman vajaa 8s ja sijoitus 7.

Voittajalla oli -3s, joten ei tainnut kuitenkaan olla mikään tosi löysä aika.

Mutta pääasia, että fiilis oli todella hiukean hyvä! Tästä on hyvä jatkaa, ensi viikonloppuna olisikin taas kaks starttia lauantaina ja sunnuntaina PiirM-joukkuekisa.

Videot radoista: (Kiitos Anne Laineelle kuvauksesta!)

Hyppäri (A)
Photobucket

Agirata (B)
Photobucket

maanantaina 17. elokuuta 2009

Agikisat ja Tiina ja Mimmin&Rontin viikonloppuvierailu

Tiina tuli vierailulle tänne toiselle puolelle Suomea Rontin ja Mimmin kanssa. Ensi alkuun hieman arvelutti, että mitenkäs pojat oikein tulevat toimeen, kun tuo Vito on tunnettu ettei oikein kestä muita uroksia. Mutta oikein hienostihan se meni! Lenkkeilyt suoritettiin yhdessä, pojat tietysti hihnoissa ja tytöt saivat olla vaihtelevasti vapaana. Harjoiteltiin Viton kanssa ohituksia ja parhaimmillaan käveltiin niin, että minä olin keskellä, Rontti minun toisella puolella ja Vito toisella eli hajurakoa oli vain minun verran. Sisätiloissa pojat pidettiin kuitenkin erillään toisistaan.

Lauantain olikin sitten Viton kisat ja saldo Vitolle oli niinkin hieno kuin 3 x HYL. :D

Ekalla radalla Vito meni kyllä ihan nätisti, mutta ohjaaja oli välillä ihan pihalla. Onnistuin kuitenkin välttämään muutamat ansa paikat, joihin aika moni koirakko sortui. Meidän kohtaloksi koitui rengas, kaks kertaa kehikosta läpi.. Kolmas kielto tuli loppumetreillä, kun Vito juoksi keinun ohi.

Tokasta radasta ei näköjään jäänyt mitään mieleen. Tuomarin sihteerin lappu kertoo, että meille on tullu renkaalta ja joltain hypyltä kielto, vitonen keinulta ja kielto putkelta ja kolmelta kiellolta siis HYL.

Kolmas ja viimeinen rata oli hyppäri. Alussa Vito sääti jotain ihan omaa, jolloin ohjaus hetkellisesti katosi ja kielto hypyltä (tosin melkein samaan syssyyn tuli vielä hylkykin väärästä radasta, kun Vito jäi tuijottelemaan toimitsijoiden telttaan päin ihan hypyn (väärän sellaisen) eteen, ei sitten onneksi sitä hypännyt). Kiellon jälkeen jatkui ihan nätisti, jossain kohtaa saimme toisen kiellon hypyltä ja vielä kepeiltäkin. Lopun radan (joka oli todella juoksemista) vedätinkin ihan kunnolla, kun mitään hävittävää ei ollut ja tosi tosi hienosti Vito menikin. Viimeiseen rataan oon kyllä kaikeista tyytyväisin!

Tiina vielä kiltisti auttoi minua siistimällä Viton näyttelyitä varten ja hieno poika siitä tulikin!


AGIROTU 2009

Heinäkuussa kävimme myös Agirotuilemassa Nastolassa. Reissu meni oikein hienosti ja Viton saldo kisoista oli pe HYL ja 10.60 (14.), la 11.67 (16.) ja su joukkuekisassa 10 ajalla 52s. Eli oikein mainio kisaviikonloppu!

Veakin pääsi ensimmäistä kertaa starttaamaan agilityssä, tosin kyseessähän oli epävirallinen joukkuekilpailu. Tähän mennessä Vealla oli takana vasta 7 harjoittelukertaa alkeiskurssilla eli odotuksia ei ollut.. :D Tulos olikin 40 virhepistettä ja aika 116s. Oltiin siis koko rahan edestä radalla! :D

sunnuntaina 28. kesäkuuta 2009

Lappeenrannan agikisat 27.6.2009

Siis jumaleisson!! Mehän saatiin tänään Viton kanssa jopa ihan kohtuullinen tulos!!

Kahdelta ekalta radalta tuli hylky ja päivän sanana oli putken väärä pää. Muuten molemmat radat menivät todella mallikkaasti. Ekalta radalta tuli vitonen keppien loppupäästä. Korjauksen jälkeen päästiin jatkamaan aina viidenneksi viimeiselle esteelle asti ilman muita virheiltä ja sitten Vito päätti / minä ohjasin Viton väärään päähän putkea. Myös loppurata meni ilman virheitä ja vauhtiakin piisasi. Eli oikein hyvä hylky!

Tokalla radalla tuli kielto jo toiselta esteeltä (rengas) ja S-putken ja hypyn jälkeen Vito tunki itsensä väkipakolla miun längistä ittensä seuraavan putken väärään päähän. Näköjään Vito oli päättänyt et se on se oikea pää, eikä siinä auttanut mitkään kikkakolmoset (paitsi ehkä parempi ohjaus ;) ). Loppurata taisi myös mennä ilman virheitä, korkeintaan yksi kielto saattoi olla matkassa. Oikein hyvä hylky tämäkin siis!

Kolmas rata olikin hyppäri. Kepeiltä tuli taas loppupäässä vitonen, jonka jälkeen loppu rata meni todella todella nätisti, parista putken väärästä päästäkin selvittiin, kunnes toiseksi viimeisellä esteellä en enää muistanut, kuinka iso mutka piti tehdä ja onnistuin vetämään Viton hypyn ohi. No, ei muuta kuin hyppy uusiksi ja vielä viimeinen hyppy ja tulokseksi saatiin Viton kanssa 10 ratavirhettä ja 0.10s yliaikaa ja sijoitus oli 5. / 19. .. Aivan mahtavaa!!

Vito oli kyl tosi mahtava tänään. Muille koirille ei pahemmin räyhätty ja radalla kuunteli tosi hyvin, putkia lukuunottamatta. Kontaktitkin suoritettiin kaikki kunnolla. Tosi kiva fiilis jäi kyllä nyt ja Agirotua odotellaan innolla!!

tiistaina 26. toukokuuta 2009

Vean treeniä ja vähän mätsäreitä

Sunnuntaina kävimme Vean kanssa linnoituksessa katsastamassa hieman mätsäreitä. Samalla siellä oli LAUn agilitynäytös, johon Veankin kanssa osallistuimme lopulta. Vea sai mennä muutaman hypyn, S-putken ja kokeiltiinpa myös ekaa kertaa pussiakin. Tosin pussin suuta pidettiin vielä toistaiseksi hieman ylhäällä, jotta Vean on helpompi tulla sieltä läpi. Hienosti tyttö meni kaikki esteet, putkikin meni tosi vauhdilla! :)

Ja kävimmehän myös pyörähtämässä ihan siellä match show -kehässäkin. Vea osallistui aikuisten sarjaan. Ensin mentäessä pareittain, sai Vea sinisen nauhan. Tuomari sanoi parin olevan tasaväkinen (meidän parina oli siis bichon frise), mutta bichoni voitti siis tällä kertaa. Seuraavana olis sitten vuorossa kaikkien sinisen nauhan saaneiden kehä ja WAU!! Vea sijoittui toiseksi noin 15 koirasta. Mahtavaa!!

Vea oli todella nätisti kehissä, ihan kuin kala vedessä, vaikka hommaa ei olla sen kummemmin harjoiteltu. Tämähän oli ensimmäinen kerta Vealle, kun ollaa / osallistutaan vähäänkään näyttelyyn viittaavaan tapahtumaan. Tästä sain kyllä kimmokkeen, että tuon kanssahan voisi käydä vaikka useamminkin mätsäreissä.

Eilen (maanantaina) oli sitten vuorossa toka kerta alkeiskurssilla. Tällä kertaa harjoiteltiin:
- haltuunottoa, joka tuli myös kotiläksyksi.. :)
- keppejä, nyt oli jo koko 12 sarja ja siis edelleen verkoilla
- suoraa putkea
- hyppyä
- rengasta
- puomin kontaktia, toinen pää oli nyt mini pöydällä
- loivaa U-putkea

Vea meni tapansa mukaan tosi hyvin, paitsi milloin ihmeessä muistaisin, ettei Vealle saa olla nakkeja palkkana.. Se kun on niin ahne, että loppu vaiheessa sitä yleensä kiinnostaa vain ne pirun nakit. Juustolla, ym muilla herkuilla ei tätä samaa ongelmaa ilmene tai ei ainakaan ole aikaisemmin ilmennyt.. No jos sitä ens kerralla ottais jotain muuta mukaan. Mutta kivaa oli taas!! :D